VIII

Ruokailua

Järvikalaa

Oma juttunsa matkan ruuista. Cortinassa olimme pääsääntöisesti oman keittiön varassa. Huoneistossa oli kaikki tarpeellinen ja ravintolatarjonta tähän aikaan vuodesta melko pitseriapainotteinen. Paikalliset supermarketit tarjosivat kaikki tarpeelliset raaka-aineet. Yksi pieni huti kuitenkin tuli. Olin päättänyt valmistaa illaksi kalaa ja tiedät, että täällä pohjoisessa on tarjolla järvikalaa. Kaupassa sitten kalatiskillä tarkasti katsoin, että kyltissä luki ”lago” - sitä file. Otin vielä varmuuden vuoksi kuvan hintakyltistä, jotta voisin jälkeenpäin selvittää mistä kalasta on kyse. Kaupasta ulos päästyäni aloin sitten muistella mitä siinä kyltissä oikein luki – olikos se Lago Vittoria ja Tanzania. Olin siis ostanut järvikalaa, mutta afrikkalaista. Cortinassa ainoa kerta, jolloin söimme ulkona, oli käynti pitseriassa. Ihan hyvä pitsa, muttei se nyt mikään kulinaarinen nautinto ollut. Täällä Italian koilliskolkassa on ollut vahva saksankielinen vaikutus. Onhan tämä ollut pitkät ajat osa Itävaltaa. Tämä vaikutus näkyy myös ruokakulttuurissa, joka painottuu vahvasti raskaisiin liharuokiin.

Myös valpolicelassa käytössämme oli keittiö. Käytimme sitä kahtena kolmesta illasta: pastaa toisena ja äyriäisrisottoa toisena. Kysyin emännältämme Lisalta vinkkejä hyvistä ravintoloista kävelyetäisyydellä. Hän hiukan pyöritteli päättään ja sanoin parhaiden paikkojen olevan ajomatkan päässä. Kyllä hänelle yksi paikallinen ravintola tuli mieleen, jota voi suositella: ravintola Spirito Divino. Siis sinne illaksi. Olimme jälleen kerran ensimmäiset asiakkaat, kuten suomalaisilla on tapana. Ensimmäinen kysymys on ”siete aperto per cenare” - oletteko auki päivällistä varten. Ravintolan omistaja oli innokas ja avulias keski-ikäinen mies. Hän kertoi paikan olevan eritoten liharavintola ja kaikki liha oli jollakin tapaa heidän omaansa. Minulle ei kyllä auennut, mitä se tarkoitti. Tiinalle alkuu juustolla täytettyjä kesäkurpitsan kukkia ja minulle salaatti. Ja sitten lihan kimppuun. Itse otin vasikan grilliluita ja Tiina puolestaan lihaa vartaassa. Viiniksi teintenkin paikallista – tällä kertaa ripassoa. Oma lihanpalani oli muuten hyvä, mutta melko kuivaksi päästetty. Tiina annos oli kuulemma erinomainen ja sen kruunasi pöytään tuodut erimakuiset suolat. Tiina vielä halusi jälkiruokaa ja pyysimme listaa. Isäntä sanoi, ettei mitään listaa ole muualla kuin hänen päässään.  Ihan suositeltavan hyvä ravintolahan tämä oli.

Sitten Iseoon. Siellä meillä ei ollut keittiötä käytössämme, joten söimme ulkona – ensimmäisenä iltana jopa sanan mukaisesti. Italiassahan on tapana syödä ensin alkupalat, antipasti, sitten ensimmäinen ruoka, primo, ja vasta sitten pääruoka, secondo. Meille tällainen ylenpalttinen syöminen suomalaisittain myöhään illalla (kahdeksan kieppeissä) ei ole oikein tuttua, joten kaikissa paikoissa jätimme ruuat vain kahteen annokseen. Aikamme kierreltyämme päädyimme ravintola Il Paiolon edustalle. Paikka näytti etuovelta katsottuna tyhjältä ja henkilökunta pitkästyneeltä. Jokin kuitenkin sai meidät menemään sisään – ehkä nälkä. Ja olihan siellä muitakin sitten syömässä takapihan terassilla.

Lihaa ja friteerattuja kasviksia

Alkupaloiksi söin friteerattuja veden eläviä (ei siis meren, koska osa oli järvestä): tikkumuikun kokoisia pikkukaloja, mustekalaa ja jotakin isompaa kalaa. Tiina puolestaan friteerattuja kasviksia (parsaa, munakoisoa) paikallisen kinkun kanssa. Pääruuaksi molemmille paistettua siikaa lähijärvestä grillattujen kasvisten kera. Erittäin maukkaat annokset ja eritoten nuo grillattu kasvikset jäivät mieleen. Ne oli leikattu tosi ohuiksi siivuiksi, grillattu nopeasti ja lautasella niiden päälle heitettiin oliiviöljy sekä suola. Palan painikkeena nautimme Veneton alueen lugana-rypäleestä tehtyä raikasta valkoviiniä.

Seuraavan iltana kävelylenkin päätteeksi söimme ravintolassa nimeltä Piccolo Plasa. Olimme jo edellisenä iltana kolkutelleet sen ovea, mutta silloin se oli kiinni. Tänä päivänä siis auki. Tulimme siis suoraa kävellen viininmaistosta 6 kilometrin kävelyn jälkeen hikisinä ravintolaan. Kello oli vähän vaille seitsemän ja henkilökunta oli vielä itse syömässä. Istuimme pöytään ja isäntä kysyi ensimmäisenä, otammeko vettä. Näytimme kai aika nuutuneilta. Sitten tilaamaan ruuat: alkuun salaatit, pääruuaksi otimme molemmat friteeratut veden elävät, joita oli netissä kehuttu ja jälkiruuaksi tiramisu sekä panna cotta. Tällä kertaa joimme Franciacorta rose kuoharia. Sanomattakin selvää, että olimme jälleen erittäin tyytyväisiä tarjontaan. Ainoa outo piirre ravintolassa oli tausta musiikki. Jokin paikallinen entinen tähti lauloi repeatilla toistettavalla, 5 kappaletta pitkällä äänitteellä. Kun White Christmas soi kolmannen kerran oli ilmeeni kai niin tuskastunut, että isäntä vaihto CDtä.

Aperitiivit katukahvilassa

Matkan viimeisenä ilta söimme järven rannassa olevassa Leon D’orossa. Kahtena edellisenä iltana paikaan oli ollut pitkä jono. Nyt sateisena iltana sisään pääsi suoraan. Muuten mukavan tuntuinen paikka, mutta äänekäs – ainakin jos naapuripöydässä on 8 hengen naisporukka. Tarjoilu oli tosi nopeaa ja täsmällistä. Alkuun molemmille erinomainen äyriäisrisotto. Riisi oli sopivan ”al dende” ja äyriäiset tuoreen raikkaita. Olipas se iso annos – olisi hyvin riittänyt ainoaksi ruokalajiksi. Pääruokana Tiina jatkoi samaan tapaan: kahdenlaisia simpukoita valkoviinissä. Minä puolestaan otin paistetun taimenen, joka tarjottiin polentan kanssa. Jälkkäriksi Tiinalle semifreddo-mascarpone-jäätelö-pähkinä-kaakao-juttu ja minulle crem brule. Pääruokien kanssa nautimme talon valkkaria ja jälkiruokien seuraksi tilasimme vielä lasit franciacortaa. Tähän oli hyvä lopettaa nautiskelut Italiassa.

Risotto

Simpukoita valkoviinissä

Loman lopetus jälkkärit