VII

Monte Isola

Iseo järvi on kolmelta sivulta vuorten ympäröimä. Se yksi sivu on sitten tuo Franciacortan viinialueen tasanko. Vuorten seinämät nousevat paikoitellen lähes pystysuoraan järvestä ylös ja täten järvi lienee paikoitellen melko syvä. Siellä missä on pikkuisenkin tasaisempaa rantaa, on syntynyt kylä tai pieni kaupunki. Järven rantaa kiertää tie, joka jyrkimpien rantojen kohdalla pulahtaa tunneliin putkahtaaksensa ulos rinteen toiselta puolelta. Alueesta tekee pyöräily- ja vaellusystävällisen toimiva joukkoliikenne: bussit junat ja järveä halkovat reittilaivat. Yhteen paikkaa voi vaeltaa tai pyöräillä ja tulla julkisilla takaisin.

Järven keskellä on saari nimeltä Monte Isola. Se kohoaa melko jyrkästi noin 400-500 metriä järven pinnan yläpuolelle. Saari on erittäin suosittu päivävaellusten kohde. Vaellusreittejä kulkee ristiin rastiin ja reitikseen voi valita joko saaren kierron rantoja pitkin (noin 10 km) tai kipuamisen metsäisten rinteiden (joskus melko jyrkkien) läpi kohti saaren huipulla olevaan luostaria (kuinkas muutenkaan se luostari pitää rakentaa mahdollisimman hankalaan paikkaan).

Sunnuntai-aamuna hyppäsimme reittilaivaan kymmenien muiden ulkoilmaihmisten kanssa. Puolen tunnin laivamatkan jälkeen olimme saarella. Paikan päällä huomasimme täällä olevan jonkinlaisen saaren kierto juoksu-/vaellustapahtuman. Nuoria ja vanhoja numerolaput rinnassaan. Pienellä saarella oli siis melkoisesti populaa. Ajattelimme, että olemme tällä reissulla noita vuoria jo tarpeeksi nousseet, joten valitsimme ”välimuotoisen” vaelluksen – nousemme tietä pitkin puoleen väliin mäkeä ja kävelemme sieltä vaelluspolkuja saaren toiselle puolen. Saarella on asfaltoitu tieverkosta. Yksityisautoja saarella ei kuitenkaan sallita. Asukkaat, joita on noin kymmenessä kylässä suhaavat kylien väliä skoottereilla. Ainoat poikkeukset auton käyttöön ovat lääkäri, ambulanssi ja pappi – tässä järjestyksessä.  Jos nuo kaksi ensin mainittua ei auta niin pappi paikalle antamaan viimeinen voitelu. Näiden lisäksi kylien välillä kulki pikkubussi – taas tuo joukkoliikenne toimi.

Ja taas lämpöä oli pitkälti yli kolmekymmentä. Nousimme siis asvaltoitua tietä pari kolme kilometriä ja laskeuduimme pirun jyrkkää ja kivistä metsätietä alemmaksi saaren pääkylään. Kyllä täälläkin muutama sata perhettä varmaan asuin. Vähän niin kuin Suomenlinna. Pysähdyimme pieneen kuppilaan nauttimaan virvokkeita. Paikalle pöllähti myös maastopyöräporukka – tai enemmän tällä saarella se on mäkipyöräilyä. Pieni yksityiskohta kuppilan pihalla oli asunnon ovi. Siinä oli kolme eri ovikelloa – siis kolme asuntoa, mutta vain yksi postilaatikko, jossa luki familgia ”se ja se”. Ovikelloissa oli kaikissa sama sukunimi. Asuisikohan tässä kolme sukupolvea saman katon alla. Jatkoimme matkaa takaisinpäin. Ohitsemme huristeli vähän väliä skoottereita, yksi tai kaksi päällä ja joskus mukana oli myös koira. Paikallisetkin olivat selvästi lähteneet viettämään sunnuntai bruncheja pieniin puistoihin. Palatessamme rantaa lähemmäksi laivalaituria päätimme vielä pulahtaa uimaan. Vaikka auringosta nauttijoita oli paljolti niin en nähnyt muita uimareita. No ei se minua haitannut. Keho kävi kuumana tässä helteessä ja vesi oli sopivan vilvoittavaa. Varmaankin vähän alta 20°C. Lieköhän vesi liian kylmää paikallisille. Siellä siis pulikoimme – minä ja sorsat. Ja sitten takaisin kohti Iseota tupaten täynnä olevalla lautalla. Hieno päivämatka tämäkin.