II

Giroa sateessa

Sieltä jostain kivuttiin.

Jokapäiväiset iltapäiväsateet jatkuvat. Harmaat pilvet roikkuvat korkeimpien vuorenhuippujen ympärillä ja valuvat sieltä kohden laaksoa. Lauantaina olimme suunnitelleet vaelluslenkkiä Cinque Torni huippujen ympäri; aluksi autolla 1800 metriin ja siitä ylös lähes 2300 metriin. No aikeeksi jäi – kyseessä oli pohjoisrinne ja jo parkkipaikalla tuli luminen metsä vastaan. Ylhäällä varmaankin olisi ollut paikoitellen reitillä runsaasti lunta. Ongelmalliseksi tilanteen tekee, että kun metsässä reitti on merkitty puihin niin avoimella, josta suuri osa tästä reitistä on, merkit ovat pääsääntöisin maassa ja tähän aikaa vuodesta lumen peitossa. Eksymisen vaara on suuri. Eli suunnitelmaksi jäi tämä reitti. Muutimme suunnitelmia ja lähdimme nousemaan vastakkaista eteläistä rinnettä. Metsäraja pyörii jossain 2000 metrin tuntumassa. Tämäkin reitti oli merkitty ”helpoksi”. Hyvää polkuahan se oli, mutta ihan pirun jyrkkää nousua – ei ihan täysin rapakuntoisille. Nousimme hiukan metsärajan yläpuolella, reilun kilometrin matkalla 300 metriä nousua ja pysähdyimme (lukossa olevalle) taukomajalla. Samalla alkoi tihuttaa. Matka jatkui ylhäällä pari kilometriä rinnettä pitkin. Vastaamme tuli kolmen hengen porukka, joilla oli sukset selässä. Jostakin vielä ylempää he tulivat. Ehkä siellä vielä pääsee laskemaan. Sitten alkoi lasku. Vettä tihutti ja polku jatkui jälleen tosi jyrkkää harjannetta alas metsän keskellä. Molemmin puolin pari metriä leveää harjannetta oli lähes pystysuora pudotus alas johonkin. Toki rinteessä kasvavat puut ja puskat helpottivat korkeanpaikankammoista – ei nähnyt ihan pohjalle asti. Toki puut toivat oman ongelmansa. Niissä tuppaa olemaan juuria, jotka polulla kulkijat ovat kaivaneet esiin. Sateella ne ovat merkillisen liukkaita (tuttua maastopyöräilijälle).  Olihan melkoista taiteilua tuo alastulo – kertaakaan kaatumatta pääsimme kuitenkin alas ja olipas kaiken kaikkiaan hyvä lenkki.

Alkuperäinen suunnitelma oli kiertää kuvassa näkyvä huippu.

Sunnuntai oli varattu Girolle (=Giro d'Italia eli pyöräilyn Italian ympäriajo). Päivän etappi kulki Cortina kylän läpi ja nousi siitä ylös vuorille. Näissä ympäriajoissa nousut ovat kisan suola ja katsojien suosikki. Tasaisella koko 170 pyöräilijän joukko viuhahtaa hetkessä ohi. Mäessä porukkaa hajoaa erikokoisiksi pienemmiksi porukoiksi, jotka ohittavat katsojat pitemmän ajan kuluessa riippuen siitä kuinka pitkällä mäessä ollaan. Eniten katsojia on yleensä aivan mäen päällä tai sitten kaikkein jyrkimmässä kohdassa jakamassa kisaajien tuskaa. Tällä etapilla tämä mäki ei ollut vielä ns. maalimäki, vaan matka jatkui vuorelta alas kohti seuraavia vuoria.

Pääjoukkoa mäessä - kärki meni jo

Lähdimme kipuamaan jalan kylästä ylös reittiä. Nousimme noin puoliväliin mäkeä kohtaan, josta näki melko hyvin muutaman mutkan alaspäin. Aikaa oli vielä muutama tunti ennen kun kilpailijat tulevat kohdalle. Siinä tien reunassa on kiinnostavaa seurata ylemmäs kiipeäviä katsojia -lähinnä tässä vaiheessa liikkeellä omilla pyörillään nuorista vaari-ikään asti. Jossain vaiheessa alkoi jälleen tihuttaa vettä ja lämpötila oli 12°C. Tällä kertaa tähän samaan kohtaan, missä olimme ei ollut kertynyt meidän lisäksemme kuin kourallinen muita innokkaita. Suuremmat joukot lienevät olleet ylempänä mäkeä. Täytyy myöntää, että tälläisessä tapahtumassa tunnelmat luovat kanssakatsojat. Sään ja paikan vuoksi tällä kertaa tunnelma oli hiukan lässähtänyt. Lopulta kisakaravaani alkoi lähestyä. Ensin tulee markkinakaravaani, joka Ranskan Tourista poiketen ajaa vauhdilla ohi. Ranskassa karavaanista jaetaan katsojille kaikenlaista krääsää – ei siis täällä. Sitten moottoripyöriä, VIP-autoja, poliisiautoja, tuomariautoja, varoitusautoja ja muuten vaan mukaan päässeitä autoja.

Tälläiseen paikaan tulee yleensä ensin tulee pieni irtiottojoukko (=hatka) – niin nytkin. Taisi olla 5 kisaajaa. Minuutin parin päästä tulee kokonaiskisan kärkiajajat suht' yhtenäisenä noin 30 ajajan porukkana. Tässä vaiheessa etappi ei ole vielä kaikki pelissä. Voimia säästetään loppumäkiin, joissa erot yritetään tehdä. Loput 140 kilpailijaa tulee sitten omaan tahtia erikokoisissa porukoissa ja viimeiset etenevät lenkkivauhtia. Heidän roolinsa on tässä kisassa erilainen: he joko kisaavat kirikissan (tasaisilla etapeilla) voitosta tai heidän roolinsa on olla apuajajia joukkueiden ykkösajajille muilla etapeilla – tai sitten he vain haluavat selviytyä kolmiviikkoisen kilpailun jollakin tavalla läpi. Ihan täysin kävelyksi viimeisetkään eivät voi pistää. Jokaisella etapilla on aikaraja, jonka puitteissa on tultava maaliin ja kaikki etapit on ajettava läpi, jos haluaa jatkaa. Tällä kerralla kisaajien ohi ajo kesti noin 10-15 minuuttia. Eli ensin kivutaan katsomispaikkaan tunti pari, sitten odotellaan 2-3 tuntia ja pyöräilijöiden mentyä laskeudutaan takaisin alas kylään tunti. Siinä se tämän päivän kilpailu.